Polaroid -estetiikkaa

Teenpä uuden merkinnän tästä, kun siirryn kuitenkin valokuvauksen puolelle. Olen ollut viime aikoina aikeissa hankkia Polaroid -kameran. Siinä on monella tapaa samanlaista estetiikkaa kuin kaitafilmissäkin: optiikka on ainakin puutteellista ja väritkin ovat mitä ovat. Mutta se on se hetken kuva. Ja kuten kaitafilmikin, Polaroid-kuvan ottaminen maksaa aika paljon. Euron tai parin kuvan kanssa tulee hiukan harkittua enemmän kuin digipokkarilla räiskiessä.

Estetiikka... se taitaa olla yksi pyhimmistä asioista minulle taiteissa.

Formaateista ja tunnelmasta

Ostin huhtikuussa läheiseltä jättikirppikseltä kaitafilmikameran kymmenellä eurolla. Kun olin pieni, Ruotsissa asuvalla mummulla ja papallani oli kaitafilmikamera. Tai ilmeisesti se oli lähinnä isän veljen omistama, mutta hän asui silloin vielä kotonaan.

Neljä vuotta sitten mummu muutti takaisin Ruotsista Suomeen ja teetti samalla kaitafilmeistä VHS -version. Filmille oli tallentunut myös aineistoa lapsuudestani.

Kasimillisessä kaitafilmissä pidän juuri sen puutteista, suttuisesta ja helposti puhki palavasta kuvasta ja siitä kun kuva hyppii. Se hauraus tuo jotain siihen tunnelmaan. Sitä ei muissa formaateissa tapaa. Myös filmin lyhyys, reilu pari minuuttia, pakottaa suunnittelemaan.

Yllätyin iloisesti, että Anttila myy marketeissaan edelleen super 8 -filmiä. Hintaa on noin 17 euroa, mihin kuuluu kehitys Sveitsissä. Eihän se hinta/pituussuhteessa ole halpaa, mutta toistettakoon vielä edellinen argumenttini.

Nyt tutkin kaitafilmikirjaa ja elokuva-aiheisia kirjoja päästäkseni löydöstäni paremmin selville. Projektori on myös ostoslistalla. Pari ehdokasta on jo löytynyt...